Otteessaan pitävä debyyttialbumi kaupoissa!

Ensimmäinen elämä 1998-2003.

Terho perustetaan 22.12.1998 Outokummussa. Syylliset ovat Teemu, Kai, Lauri ja Tuomas. Se on sitä aikaa, kun aikaa ei tuhlata. Joululomalla soitetaan 4 treenit, tehdään 5 biisiä ja live-henkinen demo. Halki, poikki ja pinoon.

Demo postitetaan Radiomafian demo-ohjelmaan ja noin kolmen viikon päästä yhtyeen perustamisesta se puhkaisee radioaallot. "Keittiön pöytä" -nimeä kantava taideteos soi Upteekin demoissa tammikuussa 1999. Perässä seuraa kiittelevä demoarvostelu Rumbassa ja toinen, joskin sävyltään huomattavasti nihkeämpi, Soundissa. Aloitteleva pop-yhtye on kuitenkin innoissaan. Ensi kerralla tehdään vielä paremmat rallit, ja pentele, demosedän merkki on saatava, Soundistakin!

4 kuukauden päästä äänitetään uutta demoa, joka onkin edeltäjäänsä kunnianhimoisempi. Demo äänitetään 8-raitaisella kelanauha-Fostexilla. Pian Upteekin demot soittaa lähetyksessään "Sähköä ilmassa, suudelmia happosateessa" -nimisen kappaleen ja ensimmäinen buukattu keikka Joensuun Kellari-ravintolaan on tosiasia. Mieli tekee jo Kerubiinkin rockaamaan, mutta demo "ei vakuuta" portinvartijoita.

Ruokahalu kasvaa syödessä ja onhan sinne Kerubiinkin nyt vain päästävä. Syksyllä äänitetään jo kolmatta demoa. Vuosipäivä-demolla Kerubin ovi aukeaakin ensimmäisen kerran. Kerubista tuleekin sittemmin yksi yhtyeen mieluisimmista keikkapaikoista. Soundin demosetä hämmästelee yhtyeen kehitystä ja demosedän merkkikin on tosiasia. Ah, auvoa! Tällä demolla buukataan myös ensimmäiset Helsingin keikat, saman tien kolme kappaletta, Oranssille, Gloriaan ja Semifinaliin.

Terho Semifinalissa vuonna 2000.

Keväällä 2000 on aika mennä ensimmäistä kertaa studioon. Studioaikaa buukataan Terhomaiseen tyyliin 4 päivää ja tarkoituksena on purkittaa 5 biisiä. Hätäiseksihän tuo menee, mutta "Paluu vuoteen nolla" -ep tulee äänitettyä. Ep herättää huomiota jo valtakunnallisestikin. Yhtenä aamuna Kai herää siihen, kun Terhon "Ihana Lauren" -biisi soi Radiomafian Prime timessä. Soundi-lehti hehkuttaa Terhoa oikein valokuvan kera Itä-Suomen uuden sukupolven pop-lupaukseksi. Keikkaa pukkaa: nyt päästään jo Nosturiin Guitarmania -tapahtumaan ja Lutakkoon Wilman lämppäriksi. Terho saa ensimmäiset tervehdykset levy-yhtiöiden sediltä. He toivovat, että Terho tekisi enemmän Paluu vuoteen nollan kaltaisia kappaleita.

Seuraavana talvena on pennosia taas säästelty ja mennään jälleen studioon. Edellisestä viisastuneena varataan hiukan enemmän aikaa 4 biisin tekemiseen. Kevällä 2001 valmistuu "Kanjonitalot" -ep, jota soitetaan myös joitakin kertoja Radiomafiassa. Keväällä Terho tekee ensimmäisen kiertueensa Ratas-yhtyeen kanssa ja näkyy jopa televisiossa. Kahdesti Jyrki-ohjemassa sekä kerran Moon TV:n Ilosaarirock-spesiaalissa. Levy-yhtiöiden sedät käyvät tervehtimässä Terhoa keikoilla. He ovat sitä mieltä, että Terhon pojat eivät ehkä näytä aivan rocktähdiltä. Loppuvuodesta Terho valitaan Joensuun Pop-City kiertueelle yhdessä Poolin ja Marylandin kanssa. Kiertueen viimeisellä keikalla Terhon rockaus vakuuttaa Janne Tokolan ja ohjelmatoimisto Dex Viihde ottaa yhtyeen listoilleen.

Terho rockaa Gloriassa 2002

Seuraavana talvena vuoden mittaan säästetyillä pelimerkeillä hankitaan omia äänitysvehkeitä. Tarkoituksena on ryhtyä tekemään osa äänityksistä itse ja vain välttämättömimmät studio-olosuhteissa. Tässä lienee taustalla ajatus vapaamuotoisemmasta työskentelystä musiikin parissa. Keväällä valmistuu "Roadmovie" -ep, jonka miksauksissa studioaika loppuu pahasti kesken. Tästä huolimatta siitä tulee Terhon kehutuin ja eniten Radiossa soinut julkaisu. Radiomafian Upteekki-ohjelma soittaa ep:n nimibiisiä useamman viikon ajan lähetyksissään ja Rumba- ja Soundi-lehdet kehuvat ep:tä singlepalstallaan.

Vuonna 2002 keikkaillaan mm. Ultramariini, Limonadi Elohopea ja Sera-yhtyeiden kanssa. Ensimmäiset väsymyksen oireet alkavat ilmetä loppuvuodesta. Yhtye mm. hajoaa puoleksi tunniksi Lahden keikalla, kun kahdessa biisissä taustanauhan virkaa toimittanut Minidisc pomppaa biisin aikana. Perspektiivi osaa silloin tällöin olla katoava luonnonvara.

Terho Sänkivaaran terassilla 2003

Vuonna 2003 bassonsoitosta keikoilla on tullut Teemulle riippakivi. Hänen mielestään olisi siistimpää, helpompaa ja mukavampaa rockata Telecasterilla. Terhoon värvätään uusi bassotaiteilija Tatu Kettunen. Tatu on yhtyeen kavereita jo lapsuudesta. Tatun louhivan soittotyylin myötä Terhon musiikki saa lisää tukevuutta ja kehitys kohti nykyistä Terho-soundia saa alkunsa. Mielessä alkaa kypsyä ajatus itse äänitetystä albumista. Levy-yhtiöiden sedät kehuvat Terhoa enemmän kuin koskaan ja toivovat teksteihin arkirealismia. Syksyllä 2003 alkaa pitkäksi venähtävä keikkatauko.

Hiljainen liekki 2004-2008.

Yhtyeen jäsenet sopivat sanattomasti, että asioiden on nyt annettava edetä omalla painollaan. Asiat muhivat. Aikaa kuluu. Kukaan ei stressaa. Toisinaan asiat myös etenevät. Uudet ja vanhemmat biisit ajetaan armottoman myllyn läpi. Yksikään sävellys, sanoitus tai sovitus ei ole turvassa tältä prosessilta. Äänityksiä tehdään silloin, kun tuntuu siltä, mutta tällöin työskentely on useimmiten intensiivistä ja tehokasta. Terho oppii taas pelaamaan Terhon säännöillä. Eikä menetä mitään.

Terho chillaa Outokummussa

Toinen elämä 2008 -

Maalis-huhtikuussa 2008 Terholaiset ovat saaneet tarpeeksen asioiden kellumisesta. Päätetään, että levy tehdään valmiiksi. Viimeisten biisien sanoitukset ja laulumelodiat hiotaan loppuun. Loput kitarat ja laulut äänitetään valmiiksi muutamassa hyvin tiiviissä sessiossa kesällä 2008. Levy saa lopullisen muotonsa ja äänitykset valmistuvat elokuussa 2008. Asiat eivät edelleenkään ole vaikeita tai monimutkaisia. Ne on vain tehtävä.

Levy valmistuu! Levy valmistuu!

Koko äänitysten ajan on vallinnut illuusio siitä, että miksaaminenkin hoidetaan itse. Äänitysten valmistuttua yhtye tajuaa, että se tulisi olemaan aivan järjetön homma. Yhtyeen jäsenten taipumus perfektionismiin on sitä luokkaa, että itse miksaaminen johtaisi lähes varmasti hulluuteen ja nyrkkitappeluihin. Tämän lisäksi Teemu on lähdössä lokakuussa puoleksi vuodeksi Birminghamiin. Todetaan, kuten leppoisten setien kuuluukin, että on aika kutsua ammattilaiset paikalle.

Muutaman viikon etsimisen jälkeen levyn miksaajaksi valikoituu Karhulan poppamies Teemu Aalto, jonka soundia on ihasteltu mm. Sergion hienolta Swords-levyltä. Äänitetyn materiaalin ohessa toimitetut miksausohjeet vetävät miehen hiljaiseksi. Yhtyeen kuunnellessa ensimmäistä koemiksausta, ohjeistukset osoittautuvat kuitenkin täysin turhiksi. Näyttää siltä, että yhtye on onnistunut valitsemaan miksaajan, jonka kanssa ollaan täydellisesti samalla Aaltopituudella. Miksaukset sujuvatkin lähes harmonisen yhteisymmärryksen vallitessa. Levy miksataan kahdessa eri vaiheessa vuoden 2008 lopulla ja masteroidaan tammikuussa 2009.

Terhon motivaation hakemisen aikana ilmeisesti myös arkirealismi on ehtinyt mennä pois muodista. Tai sitten levy-yhtiöiden sedät ovat pureskelleet aikansa tai yksinkertaisesti ovat vain enemmän sekaisin. Kuukauden kuluttua levyn valmistumisesta Terho solmii levytyssopimuksen Hype Recordsin kanssa ja tiellä on yksi muuri vähemmän.

Informaation nälkäni tuli tyydytetyksi ja haluan takaisin Biografiaan >>.