05.00 Kohti seikkailua
Keltaisille vuorille lähtee Anne, Guido, Riina, Elli, Teemu, Masa, Aki ja Teppo. Pientä jännitystä on havaittavissa vatsanpohjassa kun takseilemme juna-asemalle reppuinemme. Asema on siisti ainakin softseat puolella joka on ihan länsimaisen oloinen. Lokaalien suomima hardseat-odotusosasto on ihan eri tilassa ja sinne ei edes pääse. Kaikkien matkatavarat läpivalaistaan kuin lentokentällä. Ties mitä lahkoa täällä nyt taas pelätään. Kävelemme pitkään oikealle laiturille ja junaan.

Juna matkaa kestää about 12 tuntia, joten ehdimme pelaamaan muutamia kymmeniä korttipelejä ja katselemaan maisemia oikein tosissaan. Nukkuminen on myös kova sana. Kommari ei saatana avaa ikkunaamme vaikka mitä tekisi, joten väännämme itse lukon auki pihdeillä ja aloitamme riekkumisen ikkunasta. Lähes puolivartaloa saakin mukavasti ulos, kunhan vaan muistaa varoa tunneleita. Ikkunasta saa hienosti kuvattua liikkuvaa junaa ja maisemia.

Siirrymme kovasti kohti maaseutua ja ohi vilisevät kaupungit pienenevät kyläpahasiksi ja riisi- ja rypsipeltojen määrää kasvaa potenssissa. Ihmiset eivät vastaa vilkutuksiimme mutta se ei meitä haittaa. Kommari-täti kiertää välillä kuumavesipannun kanssa luomassa ihmisille instant-kahvia ja vihreää teetä. Otamme osamme ja syömme parin tunnin välein mukaan rakentamiamme juustokinkkupatonkeja. Välillä ilmestyy myös myyjämies rupisen teräskärryn kanssa ja myy lämpimiä virvokkeita ja pikkusyötävää halvalla. Teppo ja Teemu muodostavat hitaan alun jälkeen loistavan tiimiin ja pieksevät Riinan ja Annen juokkueen kortissa mennen tullen. Säästelemme lähes viimeiseen asti, mutta jossain vaiheessa päädymme kevyeen Finnish-tean juontiin ja loppumatka sujuu nopeasti.

20.00 Meitä aletaan vedättää heti
Saavumme junan pääteasemalle jo pimeän koitettua. Onneksi emme ole hävittäneet lippujamme sillä ne tarkistetaan juna-asemalta poistuessa näin vaivaisen 12 tunnin jälkeen! Tuska. Yllättäen meitä ollaan jopa vastassa ja minibussin kuljettajalla on lappu, jossa lukee matkan meille varanneen opettajan nimi kiinaksi. Emme kuitenkaan voi vielä ryhtyä matkan tekoon, koska meillä ei ole paluu lippuja. Niitä kun ei saa ostaa Shanghaista vaan ne pitää muka hankkia täällä jumalanselän takana keskellä yötä suurinpiirtein. This is China.

No eipä vissiin, mennään asemalle missä meille esittäytyy kiinalainen herra X , joka selittää kovasti jotain Lonely Planet kirjoista ja olevansa joku virallinen lippumies täällä ja sekä jotain muuta käsittämätöntä yllättävän hyvällä englannillaan. Voimme kuulemma kokeilla, mutta emme kuulemma saa softseat lippuja ilman hänen apuaan. Kuullostaa heti vedätykseltä, mutta ukko osaa kyllä valita sanansa, joten epäonnistuneen lipunostoyrityksen jälkeen tinkaamme ukon kanssa lipunhinnoista.
Ukko lupaakin juhlallisesti tuoda meille huomisaamuksi hotellillemme softseat-liput. Kuullostaa hyvältä, vaikka puhumme miehelle kyllä aika äkäisesti kun ukko yrittää vedättää hintoja.

Minibussilla kohti hotellia ja Keltaisia vuoria
Pääsemme vihdoin minibussin kyytiin, joka onkin ihan japsityyppinen pakettiauto-tilataksi, joka vie meidät 100km päähän keltaiselle vuorelle. Matka pimeässä kestää vajaat puolitoista tuntia. Loppumatkasta olemme tyytyväisiä että ulkona on jo niin pimeää emmekä näe ulos, koska vuorelle ajaessaan kuski paahtaa menemään tiukkaa vuoristotietä reipasta vauhtia.

Hotelli paljastuu oikein hyvätasoiseksi ja siistiksi. Jakaudumme parin hengen huoneisiin ja heitämme kamat sängyille ja lähdemme ensimmäisenä etsimään ruokapaikkaa. Päädymme sillan yli toiseen hotelliin. Matkalla näemme ensi kertaa kunnolla tähtiä täällä. Melkein yhtäpaljon kuin Suomessa normaalisti missä vaan. Tähtien loistetta vasten erottuu tummanpuhuvia vuorten äärikuvia joka puolella ympärillämme. Toisessa hotellissa saamme kiinalla, englannilla ja kansainvälisillä käsimerkeillä ilmaistua haluavamme ruokaa ja katso, henkilökunta avaa hotellin varmaan 150 paikkaisen ravintolan vain meitä varten. Hinnat kyllä osoittautuvat pahaenteisen korkeiksi alkaen jostain 50 Yuanista. Tilaamme kahdeksalle ihmisille yhteiseksi neljä eri ruokalajia, joista yksi osoittautuu oikeasti niin tuliseksi että kukaan ei oikein pysty syömään sitä. Jopa tuliturpa Aki on tyytymätön ruoan megamausteisuuteen.

Ruoan jälkeen palaamme hotellille kuumaan suihkuun. Jopa hammasharjat olisi talon puolesta ja länsimainen pytty. Nautimme kevyesti alkomaholia ja naureskelemme porukalla paikallisille TV-ohjelmille, musiikkivideoille ja ikivanhoille ja superkorneille videoefekteille. Suhteellisen ajoissa pääsemme ansaittuun uneen raskaan matkan jäljiltä, eikä herätystäkään ole luvassa turhan aikaisin. Huomenna luvassa kiipeämistä, aargh.

- Tep