08.30 Jakaannumme
Riina, Guido & kumppanit lähtevät ostossektorille taksilla samaan aikaan kun muut nukkuvat vielä puolisen tuntia lisää. Reissumme kuluessa kovasti tutuksi tuleva punasilmäinen kiinalaismamma jeesaa ryhmää kaupoissa niin että saavat ostettua jopa voita, jota tosin täällä kutsutaan joksikin öljyksi. Lisäksi saadaan nuudeleita, hyvää ranskanleipätyyppistä ratkaisua ja hyvää juustoa. Ryhmä palailee yhdeksitoista takaisin.

Sillä välin Elli, Masa, Aki ja Teppo heräilevät ja alkavat kuumeisesti odottaa lippumiestä hotellilla. Vaan eipä ukkoa näe mailla halmeilla. Et sillai. Sit ei oo lippuja.

Piakkoin toinen osasto palaakin kaupungilta ja vetelemme aamupalaksi leipää, juustoa ja ke-kou ke-keä (Coca Colaa). Hotellin vieressä on joen uoma, johon Guido, Anne ja Teppo lähtevät vauhti-Riinan johdolla seikkailemaan ja testailemaan kiipeilyä. Kaunista on ja aurinko paistaa uskomattoman kuumasti. Vesi on silti kylmää. Hylkäämme välittömästi ajatuksenkin pitkien kalsareiden päälle laittamisesta. Ja koululla vielä peloteltiin, että täällä muka on lunta. Missään vuorillakaan ei näy hiutalettakaan. Ympärillämme on vain vihreitä vuoria, aurinko paistaa ja linnut laulavat.

12.00 Kohti vuorta
Pari normaalia taksia vie meidät vielä ylemmäs vuorelle lähemmäs paikkaa, josta portaa alkavat. Ennen sitä joudumme vielä vaeltamaan pikkuisten kauppakojujen ohitse, joissa käyttäydymme oikean turistin lailla tinkien ja ostaen idiootin näköisiä helle- (skede-) hattuja lähes jokaiselle. Pääsemme vihdoin reitin alkuun ja maksamme muutaman kympin pääsylipusta. Yliopistolta saamillamme opiskelijakorteilla saamme halvennusta. Reppumme näyttävät ilmeisesti painavilta, koska lokaalit alkavat heti tarjoamaan reppujen kantoapua. Päätämme että kukaan ei saa olla sellainen luuseri, ettei kantaisi omaansa ylös asti. Sitäpaitsi reput näyttävät isoilta lähinnä koska niissä on päällipuolelle kiinnitetty kaikki turhat lämpöpaidat ja takit joita ei tosiaan tarvitse.

- Tep

Urakka alkaa
Vuoren huipulle ei edes näy kun alamme kiipeämään ylöspäin. Aurinko paistaa edelleen kuumasti ja pian käy selväksi että pohkeet tulevat olemaan kovilla tällä reissulla. Pidämme ensimmäisen tauon noin puolen tunnin kohdalla. Superkuntoinen Riina olisi vuorikauriin lailla menossa vaikka kerralla koko matkan, mutta muut eivät ole aivan samaa mieltä. Hengästymistäkin alkaa esiintyä ja juomme vettä reippahasti.

Tunnin päästä ollaan edelleen matkan päällä. Samoja portaita kiipeävät paikalliset kantajamiehet, joilla on toisella olkapäällä parimetrinen bamburunko, jonka molemmissa päissä roikkuu narun varassa varmasti yhteensä 100 kiloa tavaraa. Tavaraa löytyy ihan joka lähtöön. On kaljaa, kananmunia ja vihanneksia sekä jotain kummallisia laatikoita ja muuten vaan kaikenlaista tavaraa mitä nyt ihmiset vaan tarvitsee vuoren huipulla. Todella järkevää tietysti pistää miehet kantamaan tuollaisia satseja kiviportaita vuoren huipulle kun melkein pään yläpuolella kuitenkin hurisee köysirata, mitä pitkin huipulle pääsee noin kahdeksassa minuutissa. Eipä Suomessa näin tätäkään tehtäisi. Joka tapauksessa miehillä on vielä lisäksi toinen paksumpi bambukeppi, jonka he laittavat toiselle olkapäälleen ja sitten siitä edellisen kepin alle. Näin paino varmaan jonkin verran tasaantuu olkapäiden välillä. Kun miehet hyytyvät, he ottavat paksumman kepin olaltaan ja laittavat sen pystyyn maahan ja sitten kantokepin sen päälle poikittain. Maahan laitettavassa päässä on metalli vahvike. Vaikka ukoilla on lastia päällä vaikka kuinka, etenevät he lähes samaa vauhtia kuin me. Välillä miehiä on oikein tukkeeksi asti ja välillä alle metrin levyisillä kaiteettomilla portailla on hieman hankaluuksia ohittaa heitä. Heidän ruumiinrakenteensa on kyllä täysin kehittynyt tätä yhtä työtä varten. Säärilihakset on paksut kuin reidet ja olkapäät leveät. Tippaakaan ei rasvaa kropassa näy. Mutta vaikka ukot on pro-miehiä ei heillä silti hauskaa näytä olevan paitsi alaspäin tullessa.

Toinen tunti kiipeilyä menossa. Taukojen väliä täytyy lyhentää jatkuvasti ja se on enää 10-15 minuuttia. Noin tunnin nousun välein tuntuu olevan isompia taukopaikkoja, jossa myydään kävelykeppejä kiipeilijän tueksi ja virvokkeita. Ostamme kolme pölyistä tölkkiä Redbullia tingittyämme hinnan 50:stä 30:een Yuaniin. Elli ja Masa ostavat kepit. Matka jatkuu taas. Välillä mennään jopa hieman alaspäin. Olemme yhden kukkulan toisella puolella, joten maisevat vaihtuvat. Valokuvia on pakko ottaa kokoajan, koska vuorimaisemat ovat kyllä huimat ja kokoajan päästään korkeammalle. Vastaan tulee lastinsa ylös vieneitä kantajamiehiä, jotka naureskelevat kannustavasti meille ja taputtelevat olkapäihin. Ohitsemme pyyhkii kiinalaisteinejä ilman minkäänlaisia reppuja. Heillä on kauhea kiire päällä ja kiirehtivät hikipäässä ylöspäin. Sitten ovat ihan kuolleina taukopaikoilla puhisemassa. Eivät varmaan maisemiakaan ehdi katsoa. Siitä huolimatta eivät tunnu lopullisesti väsyvän koskaan.

Kolmas tunti alkaa olla täynnä. Jonkin verran alkaa jo tuntumaan jaloissa nimittäin. Hiki valuu. Spiritti on silti korkealla. Ihmisiltä löytyy nerokkaita ässiä hihasta kuten Fazer suklaata, muffinsseja ja Mentos-pastilleja, jotka auttavat jatkamaan aina pari askelta pidemmälle. Jossain vaiheessa hissin pääteasema alkaa näkymään ja hymyt ilmaantuvat kasvoille. Siitä huolimatta matkaa on vielä jäljellä suht reippaasti. Kiinalaiset nuoret rupeavat tekemään tuttavuutta ja kuvaamme heitä portaissa.

Ylhäällä
Pian pääsemmekin pääteasemalle ja kiinalaiset haluavat kuviin kanssamme vuoristoa vasten. Heitä ei paljon ujostuta vaan ottavat rennosti halausotteen ja jokainen tulee vuorollaan kuvaan. Varsinkin Masa on suosittu kuvauskohde. Ilmeisesti länkkärit on vieläkin ihmeellinen asia lokaaleille. Täällä alkaa jo tuulemaan ja laitamme äkkiä takit päälle ja laskemme housuistamme lahkeet alas. Hotelli pitäisi vielä löytää. Se vaatii jonkin verran lisä kiipeämistä kukkulan toiselle puolelle. Lopulta hotellikin löytyy ja se onkin oikein hieno kolmen tähden hotelli. Meillä on kaksi neljän hengen huonetta, joissa on kylmä, mutta sehän ei ole täällä yllätys. Vasta myöhemmin huomaamme, että ikkuna on auki. Saamme respasta termospulloon kuumaa vettä josta valmistamme kylmissämme nuudeleita ja kahvia ja syöme lisää leipää. Maistuu taivaalliselle.

- Tep