07.00 2 kaupunkia-matka alkaa
Teppo lähtee ainoana meistä kahden kaupungin reissulle, jonka yliopisto on järjestänyt. Bussi onkin todella täynnä kaiken maalaisia vaihto-opiskelijoita ja meininki on hulvaton. Ajelu kestää kolmisen tuntia Taizhouhun ja sinä aikana Katja innostaa Tepon aivan täysin interrailaamisen pauloihin.
Perillä odottaa hyvä hotelli, jossa on hammasharjaa ja superisoa telkkaria myöten kaikki tarpeellinen paitsi pyyhkeet. Nopealla aikataululla heti syömään parinkymmenen ruokalajin ateriaa isolla porukalla. Vaikka ruokaa on paljon, on osa niin eksoottisia, että ei pysty syömään itseään ähky täyteen. Ruokailun jälkeen hamuamme vapaalle, mutta ovela kiinalainen on järjestänyt viereiseen saliin uuden English Cornerin, "Foreign & Chinese students free talk" tapahtuman jossa on oikein bannerit ja kaikki. Heepot kuvaa videokameralla meininkiä ja opettajat tarkkailevat. Teppo on aivan täysin nuhassa ja tuskissaan englantia 3 sanaa ymmärtävistä kiinalaisista, mutta varsinkin Guido puhuu kuin italialaisen kielieläimen kuuluukin. Lopulta Guidolla ja muillakin alkaa taas palaa hermot vaikka muutama englantia ja talonrakennusta opiskeleva häiskä löytyykin. Teppo ei saa nuhaltaa enää juuri muuta sanottua kuin naureskeltua tilanteen absurdiutta ja kiinalais häiskä sanoo vaan että "You are very humorous". Juuri kun olemme karkaamassa tapahtumasta tunnin parin jälkeen kuulemme että seuraava ateria odottaa jo.
18.00 Elävää ruokaa
Taas lapetaan vähintään 20 eri ruokalajia pöytään. Tälläkin kertaa suurin osa on mereneläviä, mutta tällä kertaa alkaa vatsa täyttyä ihan eri malliin ja meille annetaan jopa ruokajuomaksi kaljaa. Pöytään tuodaan läpinäkyvä kattila, jossa on kansi päällä. Sisällä pomppii punaisessa liemessä eläviä katkarapuja. Onnistumme pakottamaan pöydässämme istuvan kiinaa opiskelevan japanilaisen eläkelaisvaarin syömään ensimmäisen katkaravun. Sen jälkeen Guidon ja Tepon on pakko olla myös kovia jätkiä ja yrittää samaa. Tepon katka putoaa tikuista pöydälle ja sätkii ympäriinsä heitellen punaista nestettä ympäri valkoista pöytäliinaa. Neste näyttää vereltä. Lopulta katka saadaan kiinni ja irvistysten saattelemana pojat haukkaavat ohjeiden mukaan keskeltä palan pois. Pää sätkii vielä sormien välissä vaikka ruumiista ei ole enää mitään jäljellä. Hulluja nuo kiinalaiset. Maku ei kuitenkaan ole niin ihmeellisen erikoinen, aika mieto. Myöhemmin kulttuuriopettaja pakottaa ihmisiä syömään lisää samaa tavaraa mainostaen "They are dead now". Niinpä, kuolivat siihen astiaan sitten.
Pian paikalle ilmaantuu Taizhoun kaupungin johtaja tai vastaava joka kysyy "Can you drink some more?". Teppo vastaa hiljaisen salin puolesta "Yes". Sitten Guido, Teppo ja johtaja ottavat kaljanjuonti kisaa, jonka vanhus voittaa otettuaan varaslähdön.
Ruoan jälkeen pieni hetki hotellilla ja kohti kunniaksemme järjestettyä "Get-together of foreign & chinese students" tapahtumaa, johon on taas tehty bannerit ja kaikki. "Disko" on Chunlan firman toimistossa jossain kerroksessa. Siellä soitetaan VideoCD:ltä laskujemme mukaan 8 vuotta vanhaa 2Unlimitedin musiikkivideota ja vastaavia kaksikappaletta peräkkäin (yleensä sama biisi kahteen kertaan) ja sitten leikitään. Leikkimieliset kisat vastaavat Suomessa rippikoulussa leikittäviä "siirrä pallot toiseen astiaan porukassa" -leikkejä ja olemme ihan pihalla että mitä ihmettä täällä tapahtuu. Kiinalaisilla on hyvin hauskaa mutta me olemme vaan suu auki.
Välillä taas tanssitaan ja mukana oleva himovalokuvaaja repii jopa oikein voimalla meitä ylös valtaamastamme Suomi-nurkkauksesta tanssimaan. Joku meinaa jo vetää avokämmenellä ukkoa päin näköä, että meitähän ei pakoteta mihinkään, me ollaan tästä maksettu kuin eläimet.
Leena tekee Tepolle oharit kukkaisleikissä ja Teppo joutuu joukkion eteen esittämään jotain ihme showta. Kipeänä ja ovelana hän kuitenkin feidaa tilanteen esittämällä lavalla suomalaista yskintää. Voi kunpa ryhmä olisi mukana, olisimme voineet kuorolausua vaikka Raptoria, se olisi näille vain oikein. Mukana menossa on kiinalainen nuori paksukainen joka juontaa iltaa ja melkein kaikki kuullutukset ovat kiinaksi ja me olemme ihan pihalla. Pidempään täällä olleet osaavat jo kiinaa joten heitä ei haittaa, mutta meitä vituttaa. Teemu käy kysymässä edes kaljaa, mutta sitä ei ole. Henkilökunta lähtee kuitenkin ostamaan sitä jostain ja lopulta sen hinnaksi muodostuu 15Yuania, mikä on mielestämme jo rahastusta. Ostamme silti yhdet, mutta se ei auta kun olo on kuin lastenleirillä olisi. Välillä taas tanssitaan pitäen suurissa piireissä toisiaan käsistä ja tempoen niitä voimakkaasti.
Yritämme taas tehdä järjestäjille oharit ja häipyä paikasta joskus kymmenen maissa, mutta meidät pongataan ja kysellään että mitä te nyt teette. Sairaus ja väsymys selitykset menevät jo melkein läpi, mutta tilaisuus on kuulemma lopussa, joten odotamme vielä 10 minuuttia ja pääsemme muiden mukana bussilla takaisin hotellille 200 metrin päähän. Vihdoin edes unta, koska aamu on taas kiinalaiseen tapaan pistetty alkamaan 07.00 aamiaisella. - Taipuu |