Aamu-uinnit
Ihmiset heräilevät jossain vaiheessa rannalle, mutta Trombi-Janilla ja Tepolla menee hieman pidempään johtuen ehkä hieman edellisen yön keskusteluista. Jani on kuitenkin ollut jo kymmenestä asti hereillä yrittämässä herättää ihmisiä, mutta päätynyt lopulta hotellin omistajien kanssa aamiaispöytään syömään haikeittoa. Kaikki olikin mennyt hyvin kunnes pöydässä olleet kaksi armeija pukuista ukkoa olivat poukanneet ylös, ruenneet huutamaan ja hakkaamaan hotellin isäntää avokämmenelleä poskille mekastaen kiinalaisiksi jotain suomalaisista ja amerikkalaista. Jani kokee parhaaksi poistua äkkiä paikalta.

Rannalla otetaan viimeisiä aurinkoja jokunen tunti, kunnes poistutaan syömään. Joudumme taas moneen kertaan käyttämään hyväksihavaittua tekniikkaa mangojaan pakkokauppaaviin kurttunaamakiinalaisiin. Ei kannata yrittää sanoa mitään ihmeellistä vaan aina vaan suoraan että "Bu yao le. Xie xie. Zaijian!" eli "En halua. Kiitos. Näkemiin!". Yleensä mummoilla menee pasmot niin sekaisin, että poistuvat. Jotkut rupeavat nauramaan ja poistuvat sitten. Oikein mikään muut yhdistelmä kieliä tai lauseita ei tunnu tehoavan.

Myös miniibussissa on tunnelmaa
Siirrymme pikkuhiljaa sisätiloihin pakkaamaan. Jotkut käyvät pikaisesta syömässä ravintolassa ja loput vetävät pikanuudelit naamariin. Viiden maissa, ainoastaan puoli tuntia myöhässä saapuu venäläisten meille tilaama minibussi paikalle ja pääsemme matkaan. Kuski polkee turvallisen oloisesti hyväkuntoista Toyota pakua kohti Haikouta. Yllättäen koko matka onkin hyväkuntoista moottoritietä. Mihin hävisi se kauhea metsäröykkytie, mitä tulomatkan kuskin oli pakko ajaa? China is a very suprising country, kuten omaksumamme erittäin monikäyttöinen sanonta kuuluu. Kuski rupee kuitenkin jossain vaiheessa illan tosissaan pimettyä väsymään ja ajaa kummallisella kiihdytys-jarrutus-kiihdytys tekniikalla niin että Guido huolestuu ja kyselee onko kuski kunnossa, jolloin mies ilmeisesti jonkin verran piristyy. Haikoussa ukkoraukka mienaa eksyä ja soittelee jo kavereilleen, että missä se lentokenttä on ja taas näyttää pahalta. Lopulta kuitenkin pääsemme noin kolmen tunnin ajon jälkeen Haikoun lentokentälle. Aikaakin on vielä. Jania alkaa edellisen yön seikkailut painaa ja hän on ns. hajalla.

Lentokoneessa
Lentokone on paljon isompi kuin tullessa ja näyttää lupaavalta. Odottelemme taas mitä tällä kertaa Shanghai Airlinesin lentolounas tuo tulleessaan. Rima alitetaankin todella reippaasti. Tarjolla on pari hassua makeaa pullahkoa objektia ja muovipussissa SquidSlicejä eli kuivattuja mustekalasuikaleita ja jotain vielä niitäkin hirveämpiä kasvissuikaleita. Pitkään ihmetellään että koska se ruoka tulee, mutta ei sitä vaan kuulu. Loppulennolla ne nukkuvat jotka pystyvät ja loput koomaavat.

Thank God for Shanghai
Vaikka reissu on ollut loistava odottavat kaikki Shanghaita kuin kotia, koska Sanyan meininki oli niin rajoittunutta, että hulluksihan sielläkin meinasi tulla. Pääsemme onneksi nopeasti kentältä pois ja tuskin ehdimme alkaa ihmettelemään, että mistäs tähän aikaan saadaan minibussi dormitorylle kun kellokin rupee lähentelemään kahta. Ulkona tuntuu todella kylmältä verrattuna Sanyaan, vaikka lämpöä on kuitenkin ainakin 15 astetta. Tähtiä ei tietenkään enää näy saastepilven läpi toisin kuin Hainailla ja muutenkin on sumuisen ja saasteisen oloista. Eipä aikaakaan kun jostain poukkaa englantia puhuva mies joka kysyy että halutaanko taksi. No perkele, otetaan yksi minibussi ja lähdetään kovasti kohti Shanghai Daxueta (yliopisto). Kyösti manaa koko matkan, että ei tämä nyt näin helposti voi mennä. Nauramme hänen negatiivisuudelleen. Sitten kuski pysähtyy jonnekin ihan käsittämättömään paikkaan joka on kait joku venäläinen hotelli tai jotain. Alamme möykkäämään että tämä mikään Daxue ole ja kuski siihen vaan että tämä on nyt joku Shanghai Daxa. Niin just. Ei voinut yllättäen onnistua tämäkään. Ihmeteltiinkin miten oli niin halpaa, vaan 150 Yuania luvattiin hinnaksi. No rahastajatäti ja kuski huutelevat toisilleen ja soittavat kiroillen ilmeisesti lentokentän miehelle. Lähtevät kuitenkin viemään meitä kampukselle, eivätkä yllättäen yritä edes vedättää meiltä lisähintaa. Ihme. Matkalla on taas jotain härdelliä ja Guido kiroilee italiaksi takapenkillä. 02.15 olemme jo viimeisessä risteyksessä ennen kotia, kun jotain prostituutteja kuljettava taksi hajoaa eteemme ja kuski avaa konepellin keskellä risteystä ja mei meit katselee vierestä. Joku on jo varma että me ei ikinä päästä kotiin ja Guido huutaa englanniksi täysiä että FUCK YOU CHINA! Lopulta pääsemme peruuttamalla ohi tientukkeesta ja kotikampukselle suihkuun. Kiva onkin pyyhkiä merivedessä uitettuun pyyhkeeseen. Tärkeintä on päästä nukkumaan ja pian.

- Taipuu