07.00 Heräämme kotimatkaan
Heräämme aamulla pyörien. On ihan sairaan kuuma, koko ruumis on ohuen hikikerroksen peitossa vaikka super-roottorituuletin on hurissut koko yön. Koijarit ovat keksineet raahata sänkynsä keskelle huonetta suoraan puhaltimen alle, jolloin on edes vähän viileämpi. Joku nopea pujahtaa ehkä vielä suihkuun, mutta yleisesti keksitytään lähinnä kuumeiseen hampaanpesuun ja pukeutumiseen. Puoli kahdeksaksi dormitoryn alaovelle. Kaikki jäljellä olevat ovatkin about paikalla, pois lukien muutama tyttö, jotka lähtivät tavoittelemaan jo kello seitsemän bussia. Raahaamme keskimäärin kolmenkymmenen kilon laukkumme asuntolan portille ja pistämme tytöt liftaamaan meille taksikyytiä. Kuinkas ollakkaan, se on aivan mahdoton tehtävä. Ensinnäkään dormin pikkukadulle ei juurikaan eksy takseja ja nekin vähät ovat joko varattuja tai paskaakaan nakkaavat meistä. Päätämme valua pari sataa metriä seuraavaan isompaan risteykseen. Vaikka on aamu, on jo todella lämmin ja muutaman kymmenen kilon rahtaaminen perässä kiinalaisilla röykkö-laatta-kaduilla pistää todellakin hien pintaan. Pääsemme kuitenkin lopulta risteykseen. Vitun taksikuskit heiluttelevat taas käsiään, mutta eivät suvaitse pysähtyä jostain kumman syystä. Tulemme siihen tulokseen että kiinalaiset ovat päättäneet tehdä kaikkensa estääkseen pääsymme pois maasta. Lopulta kuitenkin saamme pysäytettyä muutaman taksin. Mitään apua kuskeilta ei tietenkään kannata odottaa vaan matkalaukut saadaan ihan henkilökohtaisesti tunkea auton takapenkille, koska tavaratila on edelleen liian pieni yhdellekkään normaalille matkalaukulle. Autoon mahtuu siis juuri kaksi matkustajaan niukasti tavaroineen. Lähdemme huristamaan kohti noin neljän korttelin päässä olevaa Prime-hotellia, jonka lähtettyvillä Piritan ohjeiden mukaan pitäisi olla lentokenttäbussin pysäkki. Vähintään puolet takseista eksyy matkalla tai päätyy jonnekin ihan mihin sattuu. Lopulta kuitenkin suurin osa porukasta on paikalla bussin tullessa kahdeksalta. Paikalla on edelleen esim. puoli kahdeksan bussiin lähteneitä ihmisiä, jotka ovat tunnin palloilleet etsien itse pysäkkiä, mutta itse saavumme suoraan taksilla oikeaaan paikkaan. Bussi saapuu joten ostamme äkkiä liput ja alamme ahtamaan tavaroita sisään. Pari ekaa penkkiriviä puuttuu ja laukut laitetaan taas siihen. Tällä kertaa kukaan ei kysele mitään lisämaksuja matkalaukuista. Matin ja Guidon taksi on ajanut heidät jonnekin helvatun kuuseen ja he ovat selkeästi missaamassa bussin. Aki jää vielä vahtaamaan missä he ovat samalla kun hänenkin tavaransa heitetään autoon ja bussi lähtee. Tilanne on levinnyt täysin käsiin, mutta ainakin noin puolet porukasta on jo oikeaan suuntaan vievässä bussissa. Matkalla yritämme kovasti nolata paikallisia ihmisiä laulamalla heidän kännyköidensä maksimaalisen naurettavia soittoääniä loppuun ihmisten jo vastattua puhelimiinsa.

Pekingin lentokenttä
Olemme suurinpiirtein hyvissä ajoin kentällä ja porukasta jälkeen jääneetkin tulevat puolen tunnin päästä seuraavalla bussilla. Seikkailut ovat vielä edessä. Osa porukasta on siis maksanut 500 Yuania saadakseen Finnairille 30kg tavaraa ja osa ei. Myöskin käsimatkatavaroiden sallittu 8kg on ns. "liukuva käsite" kun monelle on parikin "käsilaukkua" tyyliin 15kg ja 26kg. Käymme odototusajalla syömässä chicken&ham sandwitchit aamupalaksi ja huomaamme onneksemme saaneemme kunnon länsitavaraa. Oikein hymy nousee huulille ja aamun taksivaikeudet alkavat taas unohtua. Seuraavaksi ei-tullattavaa-jonoon jännittämään että miten käy, sillä varsinkin yhdellä matkassa olevista henkilöistä on noin pari sataa piraatti CD ja DVD levyä mukana ja niitä ei vissiin saisi viedä Kiinasta pois. Maan sisällähän niitä saa tietysti myydä, sehän on kiinalaista logiikkaa. Lisäksi on vielä tietysti Mini-me, eli henkilön X pikkukilpikonna, joka seikkailee jossain päin matkavarustusta. Loppujen lopuksi osan matkalaukkuja ei edes läpivalaista vaan porukka pääsee tullin ohi mukavasti.

Siirrymme Finnairin check-in-tiskille. Seuraavaksi on vuorossa matkalaukkujen painoruljanssi. Helvetin säännöistä tarkat suomalaiset ahdistavat varsinkin monien tyttöjen mieltä sillä he eivät juurikaan ole maksaneet lisäkiloista ja mukana on enemmän kun vähän erilaisia käsimatkatavaroita ja nyssäköitä. Mia joutuu kaiken epäonnen ruummillistumaksi. Ensinnäkin hänen 25kg ja risat laukkunsa on liian painavat 20kg rajoihin ja lisäksi kinkkihenkilökunnan edustaja käskee hänen laittaa käsimatkatavaratkin hihnalle. Eipä vissiin tarvii mennä koneeseen niillä pakaaseilla. Ne jotka maksoivat 30kg tuomisesta saavat sillä välin tavaransa mukavasti sisään, vaikka raja hienoisesti ylittyykin. Etuna on myös se että käsitavaroista ei kuumoteta. Mia joutuu kikkailemaan tavaroitaan eri ihmisten laukkuihin ja erillisiin paperikasseihin eri ihmisille. Nuijaa sisänsä, koska samat tavarat tulevat kuitenkin samaan koneeseen. No lopulta tästäkin koettelemuksesta selvitään.

Security Checkistä selkiydyttiin hienosti, mutta jollain tiskillä jonotettuamme ensin aikamme paljastuu että tarvitaan vielä departure card, eli kiinalaistyyppinen lomake, johon pitää täyttää ihan bullshit-tietoa. Yllättäen tämä paljastuu ensimmäisenä Mialle. Täytämme kortit, joku pariinkin kertaan ennenkuin huomaa merkitä lähdön syyksi paluun kotiin. Sitten tax free ostosten kautta odottelemaan boardingia. Aivan viimeisistä rahoista nipistäen saadaan vielä ranskalaista laatu(?) viiniä pullollinnen mukaan ja sitten koneeseen. Lentokone nousee tyylikkäästi ja nyt alkaa oikeasti tajuamaan että se on nyt sitten ohi. Kolme kuukautta ihmemaassa on ohi. Arki odottaa vajaan kahdeksan tunnin lennon päässä.

Lentoyhtiöistä ja niiden laadusta
Koneessa huomaamme olleemme kolmen kuukauden aikana lentokoneessa kuusi kertaa, eli noin parin viikon välien keskimäärin. Alamme siis olemaan jo aika eksperttejä lentoyhtiöiden palvelujen vertailussa. China Eastern oli suhteellisen siedettävä, mutta Shanghai Airlines veti kyllä pohjat niillä kuivatuille mustekalasuikaleillaan ja muulla roskalla. Finnairiin sensijaan voi kyllä luottaa. Laatu hohkaa vähän eritavalla läpi. Lentokone on priimakunnossa ja heti kun matkatavaralaatiokoihin ilmestyy sormen jälkiä, puoliksi homoista koostuvat henkilökunta pyyhkii ne pois. Ruoka on myös aivan loistavaa. Kirjolohi-salaatti-hässäkkä pistää hymyn huulille ja alkoholia saa niin paljon kuin haluaa. Kahvikin on kuin taivaasta ja kaveriksi saa laadukasta konjakkia. China Easternilla ei saanut edes paikallista romukaljaa. Valmiiksi paikoille jaetut korvakuullokkeetkin ovat tyylikästä japanilaatua toisin kuin kinkkikoneissa, joissa joutui itse rakentelemaan kummallisista putkista ja kumituteista stetoskoopin näköiset korvakuullokkeet, joiden toiminta puhumattakaan mukavuudesta oli joltain ihan muulta planeetalta. Yleisesti ottaen olemme ihan fiiliksissä Suomi-laadusta ja esim. siitä, että henkilökunta on ihan oikeasti iloista,ystävällistä ja kielitaitoista. Suomeen meno alkaa tuntumaan ihan hyvältä.

Kolme kuukautta odotetut suomalaiset lehdet kuten Helsingin Sanomat ja Ilta-Lehti kahlataan vauhdilla läpi ja huomataan että juuri mikään ei ole muuttunut. Joka toinen artikkeli on edelleen alkoholista ja joka toinen hallituspolitiikasta tai armeijan asehankinnoista. Yllätys sensijaan on, että Suomi on saanut pari uutta ääliön näköistä julkkista, ilmeisesti Far Out televisiosarjasta, joka alkoi juuri Kiinaan lähtömme jälkeen. Ei mitään käsitystä mitä nämä miehet ovat. Lennolla näytetään George Clooneyn Perfect Storm-elokuva, joka on niin naurettavaa "fishing is cool" vedätystä, että emme juurikaan jaksa sitä seurata.

Jossain vaiheessa lentoa elokuvat on katsottu ja kaikki alkavat olla humalassa ilmaisesta viinasta vaikka eivät sitä tunnustakkaan. Nauratamme edessämme istuvaa kiinalaispariskuntaa huutelemalla epämääräisiä kiinalais tinkauslauseita ja soitamme musiikkia. Toisin sanoen yritämme ilmeisesti rikkoa taas kaikki mahdolliset säännöt.

Loppumatkalla täytetään tyttöjen ja Matin vihkoja, joihin voipi kirjoitella viime hetken elämänviisauksia ja surufiiliksiä ennen laskeutumista. Ollappa itselläkin vastaava vihko tässä ja nyt.

15.30 Laskeutuminen ja paluu arkeen
Passintarkastuksesta läpi ja matkalaukkuja hakemaan. Helsinki-Vantaan kenttä näyttää niin pieneltä, niin pieneltä. Onko se aina ollut näin pieni? Ahdistava tunnelma, seinät lähellä, katto tuntuu viistävän hiuksia. Muuten kuitenkin mukavan näköistä. Kun laukut on saatu on aika halata kaikki ihmiset ja vannoa uudelleen näkemisistä. Seinän takana odottaa paluu arkeen. Toisilla kaikki on ehtinyt muuttua, pohja pudonnut kaikelta, toisille matka on tuonut uusia ihmisuhteita, osalle parantanut nykyisiä, osalle huonontanut niitä. Helppoa ei ole kellään ainakaan tällä hetkellä. Kiina ei jätä ketään koskemattomaksi. Se antaa, mutta myös ottaa.

Suomi
Auton ikkunasta näkyy Suomimaisemaa. Kaikki on pientä ja vihreää. On metsää, joka näyttää ihan samalta kuin 3kk sitten. Silloin siihen oli jo ehtinyt kyllästyä parissa kymmenessä vuodessa. Nyt kommunistiseikkailu on kirkastanut kaikki muistikuvat Suomesta uskomattomiin mittasuhteisiin. Siitä huolimatta se on yhä edelleen vain metsää ja jo muutaman minuutin jälkeen sen alkaa taas tajuamaan. Lämpötilakin on vaan 14 astetta 34 sijasta ja on viileää. Ihmiset ajavat yliverotetuissa ikivanhoissa japanilaisautoissaan pipot päässä ja polttavat tupakkaa bensa-asemilla. Mikään ei ole muuttunut. Kuviot ovat pienet, mutta ainakin tutut. Nuoret perheet ulkoiluttavat kultaisia noutajiaan ja lähikiskalla ei edelleenkään ole pankkiautomaattia. Kotona odottaa tuliaisten purkaminen, karjalanpiirakat ja muutama litra maitoa. Tarvitsemme kulttuurishokkilomaa ja paljon.

- Tep