12.00 The Summer Palace
Osa porukasta lähtee Maon haudalle, mutta poikaporukkamme suuntaan taksilla kohti kesäpuutarhaa. Onneksi päivä ei ole ihan niin kuuma kuin kaikki aikaisemmat, joten ulkoilu saattaa olla hieman miellyttävämpää. Viidenkympin taksimatkan jälkeen olemme perillä ja taas kaupustelijat hyökkäävät kimppuumme. Onneksi alamme olemaan jo aika kovia jätkiä tälläisten tilanteiden hoidossa. Siitä huolimatta meille saadaan myytyä umpijääksi jäädytettyä vettä, mikä sinänsä on suhteellisen loistava idea, koska jää sulaa noin kolmenkymmenen asteen helteessä pikkuhiljaa ja pysyy koko ajan kylmänä. Ihme ettei superkuumalla Hainanilla oltu keksitty mitään yhtä nerokasta. Pelkäsimme sisäänpääsyn olevan jotain 60 Yuania, mutta todellisuudessa saamme vedätettyä Shanghain opiskelijakorteillamme (joita ei edes ole kaikilla mukana) itsellemme liput 15 Yuanilla. Korttia kannattaa siis kuitenkin aina pitää mukana, vaikka se onkin epämukavan iso, paksu ja monisivuinen (miksi?).

No eihän siinä sitten hittojakaan. Kierrellään ympäri mesoja ja nähdään mm. vajaa 800 metriä pitkä "maalattu käytävä", joka on kuulemma Guinnessin ennätysten kirrjassakin. Käytävä on mukava ja suuren vesialueen reunassa, jossa ihmiset polkevat ylikalliilla polkuveneillä ja jotkkut nukkuvat käytävän kaiteilla. Käsittämätöntä meininkiä. Ihan kivoja maalauksia, mutta silti ollaan vähän silleen että "so, it's a corridor with paintings". Välillä ostamme aamupalaksi kiinalaisen hoddogin, joka makeine sokerikuorrutusleopineen paljastuu aivan tuskaisen oksettavaksi. Kuinka vaikea täällä on tehdä mitään oikein? Muuten on aika saman oloista kuin Kielletyssä kaupungissa (aivan kuten mukaamme lähtemättömät tytöt päättelivätkin), mutta kuitenkin ihan mukavaa. Suuret vesialueet tuovat avaruutta maisemaan, tosin täälläkin kauemmat paikat häviävät savsumun syvyyksiin. Kiipeämme kukkulalla olevalle palatsille, vaikka porraskiintiö on todellakin täyttynyt jo aikoja sitten. Otemme rennosti ja juomme vesiämme varjossa. Kuvailemme toisiamme vastan mukavaa järvitaustaa ja juomme kylmää vettä. Sitten Koijani huomaa, että vesipulloissamme leijuu jotain valkoista möhnää. Muka tislattu vuorivesi onkin alunperinkin maistunut kummalliselle ja tulemme siihen ainoaan todennäköiseen johtotulokseen että kiinalaiset ovat taas saatana huijanneet meitä ja myyneet meille vesijohtovettä. Pullokorkkejakin saa kuulemma ostaa sellaisia, että ne voi kerran kiertää kiinni ja avattaessa uudestaan ne murtuvat kuin tehtaan tuotteet. Jätämme ärsyyntyneitä vesipullot sikseen ja siirrymme pikku hiljaa alas kukkulalta ja ostamme rannasta reilun satsin kylmää tölkkikaljaa. Haaveilemaamme venettä emme vuokraa koska pantti olisi ollut 200 Yuania ja riski veneen uppoamiseen käytössämme olisi kuitenkin liian suuri. Niimpä siirrymme rauhalliselle puistoalueelle nautiskelemaan juomiamme ja puhumaan asioista, joita aiomme tehdä ensinmäisenä päästyämme vihdoin takaisin Suomeen. Monella on hienoja ideoita suomalaisesta ruoasta saunaan ja kesämökkiin, mutta Guido ylittää kaikki omalla neronleimauksellaan. Valitettavasti se ei ole painokelpoista materiaalia.

Takaisin dormille
Palailemme taksilla asuintiloihimme. Ennen kuin käymme pariksi hikiseksi tunniksi nukkumaan, kuulemme Maon haudalla käyneiden tarinat. Ensin oli jonotettu tunnin verran "the magic queue machinessa" ja sen jälkeen joku oli tullut ilmoittamaan, että ette te muuten sisään pääse kun teillä on laukut! Suomalaiset kirosanat olivat kuulemma taas lentäneet aika reippaasti. Tietenkin kiinalaiseen tapaan laukkusäilytys on Tianinmenin aukion toisella laidalla. Vain muutamaa enää oikeasti kiinnostaa nähdä koko hemmetin Maoa. Ukkohan oli ihan ääliö muutenkin. Joka tapauksessa ainakin Eva ja Leena pääsevät lopulta itse hautaan. Ukolla on sisältä loistava pää ja aitoudesta ei ole puhettakaan. Siitä huolimatta kiinalaiset ovat hipihiljaa kuin Jeesuksen nähneinä. Suomalaiset pistävät kuitenkin ranttaliksi ja naureskelevat älyttömälle tilanteelle ja mille nyt vaan voikaan kuvitella että nuo sekopäät voivat nauraa. Henkilökunta ohjaakin heidät jossain vaiheessa pikkuhiljaa ulos.

Lopullinen kusetuskosto kiinalaisille
Teppo ja Guido päätyvät kadulla vihdoin yhden taiteilijatytön ansaan ja katselemaan mongolialaisten taideopiskelijoiden maalauksia jonnekkin sivukujalle. Taulut ovatkin oikein hienoja ja pääaineenaan englantia opiskeleva mongolialaistaiteilijatyttö kertoo kaikenlaista legendaa taulujen eläimistä ja aiheista. Löydämme kymmenien joukosta pari taulua, jotka kovasti haluisimme. Taulujen hinnat ovat noin 250 Yuania, mutta kerromme pahoillamme että meillä on vaan 50 Yuania per naama kun olemme huomenna lähdössä lentokentälle ja sinne menee kaikki loput Yuanit. Enempää ei pysty millään venymään, joten kerromme että emme edes kuvittelekkaan ostavamme noin hienoja tauluja niin halvalla. Tyttö kovasti väitti että haluaa meidät vaan katselemaan tauluja, mutta nyt alkaa massiivinen myyntioperaatio, johon osallistuvat vaivihkaa myös paikalle pikkuhiljaa tippuvat taideprofessorit ja opettajat. Taitomme ovat tehneet tyttöön vaikutuksen ja hän kuiskaa heille muka huomaamattamme kiinaksi että "Tamen shi Shanghai Daxue liuxueseng. Tamen shuo hanyu", eli "He ovat vaihto-opiskelijoita Shanghain yliopistosta ja puhuvat kiinaa". Tämä tieto sotkeekin heidän myyntioperaationsa sillä he eivät pysty oikein neuvottelemaan keskenään meidän tajuamatta mistä on kyse. Pian he kuitenkin kyselevät että eikö yhtään voitaisi laittaa lisää rahaa ja kun sanomme että kymppi voidaan vielä laittaa mutta ei enempää he ehdottavat että ostaisimme sitten edes yhden taulun yhteisillä rahoillamme eli 110 Yuanilla. Ei ei se käy koska taulu menisi liian halvalla ja sitä paitsi sitten toinen jäisi ilman taulua. Alamme jo ties monenneenko kerran tekemään tosissaan lähtöä ja olemme kovasti pahoillamme. Tyttö ja opiskelijat huutelevat jo hätääntyneesti toisilleen ja sanovat että jo pelkästään ainekset yhteen tauluun maksavat 80 Yuania. Kerromme tajuavamme tilanteen ja siirymme käytävään. Opettajat alkavat huutaman okeiokeiokeiokei ja tyttö kutsuu meidät takaisin sisälle ja opettajat myyvät meille molemmat taulut 110 Yuanilla kun lähtöhinta oli siis noin 500! Kyselemme, että oletteko te nyt ihan varmoja, että ei me haluta niitä niin halvalla. Ostamme ne kuitenkin ja tyttö vaan valittelee että ei voi uskoa opettajien oikeasti myyneen taulut meille niin halvalla ja että omia taulujaan hän ei ainakaan myisi meille. Poistumme kadulle ja tajuamme vihdoin kehittäneemme täydellisen tinkimistekniikan viimeisenä päivänämme Kiinassa. Toki koko tarinamme oli totta ja tulos sinänsä vahinko, mutta silti olemme tyytyväisiä kerrankin saamaamme selätykseen kiinalaisesta kaupanteosta. Eikä harmita yhtään.

Hannan synttärit
Hannalla, tuolla tankero-englannin kruunatulla kuningattarella, on tänään synttärit, joten ostamme viimeisillä vähillä rahoillamme porukassa hänelle lipun linkolaitteeseen, joka on dormin lähellä kävelykadulla. Kahden korkean tolpan välissä on metallikuula johon Hanna ja Juho poukkaavat istumaan ja sitten pallo singotaan turbovauhdilla ritsan tavoin suoraan ylöspäin. Ihmisiä on kovasti kerääntynyt katsomaan ihmisten extreme.poukkoilua, mutta mikään muu porukka ei saa yleisöön mitään eloa paitsi shown osaavat suomalaiset. Parin kymmenen metrin korkeudessa poukkoillessaan Hanna onnistuu huutamaan Äitii! ja Juho että "I'm the king of the world!". Kinkki yleisö nauraa ja on hyvä meininki kunnes Masa tarjoilee "suomalaisia" pähkinöitä, jotka aiheuttavat lähes oksennusreaktion. Lopuksi Hanna ostaa itselleen pallosta kuvatun videon ja hajoamme varmaan neljään ryhmään eri mielihalujen mukaan. Jotkut haluavat ruokaa, jotkut jäätelöä ja jotkut jotain muuta. Itse siirrymme mm. Evan ja Leenan kanssa viimeiselle kiinalais-aterialle pikkukadun ravintolaan. Saamme tilattua mm. tulista paprikaa ja sianlihaa mikä uppoaa vielä ihan kivasti, mutta Sini saa kalaa tilattuaan kokonaisen kalan. Annokset olisi ehkä taas tarkoitettu jaettavaksi koko pöydän kesken, mutta tajuamme sen vasta hetken päästä. Päästyämme ulos ostamjme tikkuun lävistettyjä ja upporasvassa paistettuja skorpioneja 15 Yuanilla. Kukaan ei uskalla syödä itse myrkkypiikkiä, vaikka myyjä väittää että se on ihan turvallinen. Jännittävän purentaoperaation tulos on se että skorpioni on todella hyvää. Mukavan rapeaa ja muistuttaa lähinnä tosi rasvaista perunalastua tai jotain muuta rapeaa. Olisimme voineet syödä enemmänkin, mutta rahat ovat vähissä. Ostamme siis viimeisillä pennosilla pussillisen kylmää kaljaa lähikioskista. Naureskelemme myyjille hokemalla okei, okei, okei, okei ja kaikkia muita lyhyitä englanti-fraaseja mitä he ikinä osaavatkaan, kunnes myyjä naureskellen iskee nyrkki pöytään että nyt riittää. Lopulta kun poistumme hokien jotain käsittämätömtä myyjäukko halailee meitä ja naispuolinen henkilökunta naureskelee taustalla. Hetken perästä Eva ja Leena poistuvat damn Nokia majoitukseensa ja me siirrymme romuhissillä dormitoryyn.

00.00 Päättymätön yö
Käytännössä kaikki tytöt ovat menneet jo aikoja sitten nukkumaan, mutta pojat vaan paahtavat Masan ja Guidon huoneessa. Ensin ajattelemme, että tytöt ovat luusereita, kun eivät jaksa oikeasti viimeisestä iltaa vedättää niin pitkälle kuin mahdollista. Sitten tulemmekin siihen tulokseen, että tytöt ovat jo heränneet todellisuuteen ja valmistautuvat huomiseen Suomeen oikeasti nukkumalle ja odottamalla pahinta, kun me miehet taas turvaudumme toisiimme ja lämpimään kaljaan. Tästäkin tietoisina nautimme viimeisistä hetkistä ihmemaassa ja muistelemme matkan hienoimpia kokemuksia ja hauskimpia tapahtumia. Joskus yhden-kahden vaiheissa yläkerran jääkaapista on haettu ja tuhottu oikeasti viimeiset kaljat ja toteamme yön olevan lopussa. Mitään ei ilmeisesti voi venyttää loputtomiin. Kaikilla on enemmän tai vähemmän mielessä huomisaamun luultavat vaikeudet ennenkuin oikeati ollaan lentokoneessa, joten jonkin asteinen lepo onkin ihan asiallinen vaihtoehto. Menemme siis vaivihkaa huoneisiimme nukkumaan ja hikoilemaan, onhan sisällä mittarin mukaan edelleen 32 astetta lämmintä.

- Tep