2.30 Darkness
Bad Mama & Tepau sammuttavat huoneesta valot, masa ja aki joutuvat muodostamaan viimeiset finlandiapaukut pimeässä.

4.30 Sun is shining
Epäinhimilliseen aikaan, puoli viideltä, herätyslaitteemme alkavat soimaan ja on suomitiimin aika nousta ylös, katsomaan yhtä maailman upeimmista auringonnousuista. Haalimme yllemme kaiken mahdollisen vaatetuksen, muka turhana painolastina olleet jenkeiltä lainatut pipot sekä kaulaliinat tulevat tarpeeseen. Elli ottaa vielä kaapissa olevan pitkän toppatakin, joita on jokaiselle hotellivieraalle yksi juuri auringonnousun katselua varten. Ulkona on kylmää ja pimeää kuin helvetissä, mutta taskulamppujen valossa kiipeämme viereiselle huipulle ja valloitamme korkeimman kielekkeen. Muita turisteja ei vielä näy. Muodostamme tiiviin rykelmän ja alamme tuijottaa horisonttiin.

5.15 Odottelua
taivaanranta alkaa hieman vaalentua, odottelemme ja koitamme pitää itsemme hereillä / lämpimänä keskustelemalla asiattomuuksia. Aki valloittaa hienon kuvausmestan muutamaa metriä alempaa, ja virittelee kameraa vamiiksi. Iso lauma huutavia kiinalaisia tulee samalle kielekkeelle ja möykäten asettuu vapaisiin kallionkoloihin. Taitaa harmittaa kun olemme vieneet parhaat paikat.

5.30 Valoa
Alapuolellamme oleville näköalapaikoille ja kaikkiin vapaisiin kohtiin on kerääntynyt turistilauma ihmettelemän taivaanrannan vaalenemista. Hotellin aulan ilmoitustaulun mukaan aurinko nousee 5.40, joten H-hetki alkaa olla jo lähellä. Taivaanranta on jo sininen, ja näemme myös horisontissa olevat pilvet jotka luultavasti peittävät auringon ensimmäiset säteet. Tähdistä enää kirkkaimmat erottuvat kirkastuvalta taivaalta. Virittelemme kamerat valmiiksi ja asetumme optimaalisiin kuvausasentoihin. Ellikin uskaltautuu nousemaan korkeimman nyppylän päälle, vaikka molemmilla puolilla onkin usean sadan metrin tiputus. Pimeässä paikka ei näytä niin pahalta, mutta kun päivä kirkastuu alkaa tajuta kuinka hullun korkealla sitä oikeasti onkaan.

5.45 Nysse tulee!
Viisi minuuttia aikataulusta jäljessä, reilun 45 min odottelun jälkeen, taivaanrannan pilvimassa antaa periksi ja haalea pallo alkaa kohota harmaudesta. Muutamassa sekunnissa aurinko kohoaa pilvien yli, ja sen ensisäteet saavuttavat meidätkin. Vaikka näkymä ei nyt niin mahtava olekaan, johtuen ilmeisesti pilvistä, on tunne mahtava kun kylmyys häviää ja maisemat ympärillä muuttuvat kirkkaaksi. Filmiä palaa, kiinalaiset huutavat innosta (?) ja suomitiimi toteaa matkan olevan täydellinen. Ihailemme kun auringo nousee yhä ylemmäs, ja kohta lämpötila alkaa olla niin korkea että hatut ja kaulaliinat alkaa tuntua kuumilta. Masa ja Teppo kiipeilevät kielekkeen reunalle simuloimaan olotilaa "maailman reunalla". Huimaa...

6.00 Lisää unta
Parin sadan valokuvan jälkeen siirrymme takaisin hotellille nukkumaan. Osa porukasta täyttää vatsaa instant-nuudelilla. Väsymys painaa silmää, ja mama sammuttaa jälleen valot.

10.30 Taas mennään
Heräilemme vaikeasti kurkut kipeinä ja hienoisen yskän vallassa. Pakkailemme tavarat ja siirrymme ulos hotellin pihalle syömään nuudeleita (ylläri!) ja miettimään, kuinka aikataulutamme päivämme. Aiomme laskeutua helpompaa, mutta pidempää, reittiä suoraan "Hot Springs" -alueelle. Klo 1900 pitäisi olla hotellilla kun lippumies tulee tuomaan junaliput takaisin Shanghaihin. Palautamme huoneiden avaimet ja postikorttien oston, jäähyväisvalokuvailun ja ampiaisten pakoilun jälkeen heivaamme reput taas selkään (sattuu jo nyt). Hetken häröiltyämme löydämme "Western Steps" -portaat, jotka vaikuttavat hyvältä alasmenoreitiltä; lähtevät noin 45-asteen kulmassa ylöspäin.

12.00 They cheated.
Vaikka helposti luulisi että alaspäin meneminen on helpompaa, voi kiinassa siitäkin tulla yllättävän rankkaa. Noin tunnin etenemisen jälkeen olemme kulkeneet pelkästään ylöspäin. Huijausta. Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, maisemat tällä puolella ovat oikeasti aivan käsittämättömän hienot. Portaat kulkevat vuorien päällä / ulkoseinissä, kävelijän ja rotkon välissä on ainoastaan 40 luvulla rakennettu puolimetriä korkea teräsputkiaita, joka on suurimmaksi osaksi ruostunut poikki. Paikallistamme itsemmme kartalta aina välillä, ja toteamme onneksi olevamme oikeassa suunnassa. Reitti on siis pidempi, koska se kiertää kaikki hienot paikat tällä puolella vuorta. Huomattavasti hienompaa kuin eilinen ylöstuloreitti, koska se kulki pääasiassa metsässä.

13.00 Yhä ylös yrittää...
Kiipeilemme edelleen kohti korkeuksia. Maisemat alkavat olla ihan oikeasti henkeä salpaavia, ja osa tiimistämme alkaa jo kaipaamaan hätäuloskäyntiä. Ei todellakaan mikään lomamatka, varsinkin jos potee minkäänlaista korkeanpaikankammoa. Myös aikataulu alkaa tökkiä, ja pian huomaamme että kaikkein hurjin huippu on vielä valloittamatta. Koitamme pitää vauhtia, mutta siltikin näyttää mahdottomalta ehtiä seitsemäksi alas hotellille noutamaan junalippuja. Eteneminen hidastuu kokoajan, kun portaat jyrkkenevät, turvakaiteet ovat loppuneet ja maitohapot pistelee jaloissa. Tulemme risteyskohtaan, josta toinen tie vie korkeimmalle "Lotus Peakille" ja toinen ohittaa sen loppuen suoraan köysirata-masiinan lähtöasemalle. Päätämme luovuttaa ja mennä viimeiset kilometrit sillä. Elli ja Anne päättävät mennä suoraan ja odottaa muita, jotka päättävät valloittaa Lotus Peakin.

Lotus Peak
Tässävaiheessa meininki alkaa mennä jo sairaaksi. Portaat on 75 -asteen kulmassa (ylös/alas), reitti puokkoilee vuorotellen ylös ja alas sekä oikealta vasemalle. Jo Lotus Peakin juurelle pääseminen vie puolisen tuntia, vaikka paikka näkyy kokoajan ja tuntuu olevan muutaman metrin päässä. Portaikko on noin 0.5-1 metriä leveä, ja ainoa turva on viereen (yleensä sisäpuoleiseen seinämään) hakattu kivinen kaide, noin polven korkeudella suunnilleen.

Saavutamme viimeisen sivistyksen merkin, pienen kioskisysteemin ja levähdyspaikan, jossa lepuutamme jalkoja hetken aikaa. Paikka on viimeinen etappi jonne kantajat tulevat ja suurinosa turisteista kääntyy tässävaiheessa huipun ohittavalle polulle. Meininki täälläkin on aika hurjaa, kiinalaiset tapansa kukaan huutavat ja ryntäilevät / tönivät toisiaan sekä meitä. Hirveä kiire tuntuu täälläkin olevan ihmisillä.

Levättyämme ja syötyämme vähän energiapitoista suklaata siirrymme taas polulle ja aloitamme viimeisen tempaisun kohti huippua. Mikään pikkutempaisu se ei olekaan, ja kiipeäminen kestää yllättävän kauan. Puurajan saavuttaminen tuntuu voitolta, mutta hymy hyytyy kun portaat muuttuvat tikapuumaisiksi ja pystysuora pudotus ympärillä alkaa lähenellä puolta kilometriä. Emme kuitenkaan enää voi kääntyäkään, ja kiipeämme viimeiset sadat metrit tuijottaen ainoastaan porrasaskelmia. Maisemia ei enää tee mieli katsella.

16.00 Huipulla!
Usean tunnin uurastus palkitaan, kun saavutamme korkeimamn huipun. Pudotus ottaa vatsasta ja huippu on täynnä töniviä / valokuvaavia kiinalaisia, jotka soittelevat kännyköillä himaan että "olen täällä"! Mutta olo on uskomaton kun katsoo muurahaisen kokoisia ihmisiä alhaalla maassa ja itsensä ylittämisen fiilis nostaa hymyn kaikkien huulille. Huipulla on pieni koju josta saa ostaa matkamuistoja ja "rakkauslukkoja". Legenda on, että pariskunta vannoo toisilleen ikuista rakkautta kaivertamalla nimensä pieneen riippulukkoon. Lukko kiinnitetään huipulla olevaan ketjuun ja avain heitetään rotkoon. Jos pari haluaa erota, täytyy avain etsiä rotkosta ja lukko avata. (Tosin nykyään saa näköjään myös vara-avaimen mukaan) Teppo kaivertaa lukon itselleen ja Lauralle, samoin Masa raapustaa "Matti sydän Airi" yhteen lukkoon. Masa ja Teppo jäävät etsimään hyvää lukkojen kiinnityskohtaa, ja muut aloittavat laskeutumisurakan kohti maan pintaa.

Matkan pahin vaihe ainakin Masalle on laskeutuminen, maitohapot jyllää pohkeissa ja tikapuuportaat tuntuvat liian jyrkiltä. Ylöspäin mennessä ei myöskään tarvitse katsoa muuta kuin portaita, mutta alaspäin tullessa näkee kokoajan myös käsittämättömät pudotukset portaiden molemmilla puolilla. Polun leveys on enää puolimetriä maksimissaan... Masa istahtaa hetkeksi hengähtämään kun tuntuu että taju lähtee, mutta muutaman minuutin itsensä kasaaminen palauttaa värin kasvoille. Katse tiukasti portaissa koko seurue selvityy alas köysiradalle. Huh hui...

16.30 Alhaalla
Köysiratamatkalla, ei mikään korkeanpaikan-kammoisten mielipaikka sekään, otamme viimeiset valokuvat ryytyneistä kiipelijöistä ja avaamme finnish tea pullot. Kymmenen minuutin matkalla niitä meneekin kolme / vaunu, ja alhaallla on hauskaa. Guido soittaa lippumiehelle, joka ilmoittaa että lippuja ei ole eikä hän ole tulossa. Guido käyttää englanninkielisen voimasanavarastonsa puhelimeen. Emme anna tilanteen kuitenkaan liikaa häiritä, sillä olemme varautuneet mahdollisiin lisä-öihin. Ystävällinen taksi-pariskunta kuskaa meidät omalle hotellille, jossa Guido onnistuu järjestämään meille myös minibussikyydin juna-asemalle aamuksi. Väsyneisä raahaudumme huoneisiin, rentoudumme hetken suihkussa ja syömme nuudeleita.

19.30 Hot Springs kiitos
Koko päivän olemme innoittaneet itseämme ajatuksella, että illalla pääsemme uimaan kuumiin lähteisiin. Kysymme mistä sellainen löytyy, ja meidät opastetaan hotellimme vieressä olevaan taloon. Siellä on kahden hengen poreallas/sänky/sauna -huone, joka lienee varattu ihan jotain muuta kuin uimista varten. Sauna sentään on suomalainen. Ihmettelemme missä lähteet ovat, mutta käy ilmi että tämän paikan kuumat lähteet ovat todella vain ammeita täyttä kuumaa vettä. Pettymys... Koitamme vuokrata kahta private sauna/poreallassysteemiä kahdeksalle hengelle, mutta hinta on 1000 Yuania, joten jätämme senkin väliin. Hotellin suihkut saavat kelvata. Käymme kaupassa ostamassa muutaman nuudelin ja olutta, ja siirrymme huoneisiin lepäilemään. Väsymys voittaa kuitenkin hetkessä, ja käymme nukkumaan mahtavan päivän jälkeen.

- Masa