Hupsis, vuosi ja vuosikymmenkin ehättivät pyörähtämään, mutta niinpäs ehätti Paluu vuoteen nolla singlekin digimyyntiin. Jos siis vaikkapa Roadmovien fiilattu & höylätty Radio edit kiinnostaa, niin omansa voi ladata esimerkiksi Meteli.netistä tai iTunesista.
Suomen muutkin digikaupat näyttävät vihdoin siirtyneen avoimeen MP3-formaattiin, joten niistäkin kelpaa Terhonsa latailla!
Isi, mitä oli post-suomirock? Emme ainakaan tunnusta tietävämme, mutta kotimaisen Lammaszinen mukaan Terho voisi olla sitä. Lukaise ilmiöstä toki lisää täällä!
Jiihaa! Kaupungit hiljenneet -albumin kolmas singlelohkaisu on Paluu vuoteen nolla.
Radioihin tällä viikolla jaeltava sinkku on tiukka pläjäys rockaavaa Terhoa, sillä mukana tarjoillaan radioita varten fiilattu ja höylätty Radio edit kappaleesta Roadmovie.
Voit jouduttaa singlen matkaa radioaalloille toivomalla Terhoa eetteriin!
Singlen voi luonnollisesti kuulostella myös Terhon Myspacessa!
No niin! Vihdoin on saatu vieraskirja taas tulille. Ei kun huutelu käyntiin!
Ja kirjahan löytyy navigaatiosta oikealta, tahi tästä.
Viime viikonvaihteen Lutakon keikasta kertyi todistusaineistoa kameran muistikortille. 4 pientä videoklippiä luottopokkarin äänenlaadulla voitte tsekata Terhon Myspace-videoista.
Pari videoklippiä löytyy myös Terhon Facebook-ryhmästä.
Terho sai kunnian olla ensimmäinen vieras mainion joensuulaisen radiokanavan OiFM:n uudessa Haloo Joensuu -ohjelmassa.
Terholaisista Lauri kävi esittelemässä Kaupungit hiljenneet -albumia sekä joitakin Terhon musiikillisista vaikuttajista. Tsek it aut, huomenna, sunnuntaina 27.9. klo 20 alkaen! Uusinnat ke 30.9. klo 10 ja pe 2.10. klo 00.
OiFM:n lähetystä voi kuunnella netissä täällä.
Uuuuu jee! Terho on pestattu Anna Puun lämppäriksi Lutakkoon. Jyväskyläläisillä (ja toki myös kaikilla muillakin!) on näin ollen oivallinen tilaisuus perehtyä outokumpulaiseen pop-osaamiseen. Onko Outokumpu uusi Seattle? Tule tsekkaamaan!
Karjalaisen Terho-haastis löytyy nyt myös netistä, tsek it aut!
Paluu vuoteen nolla -single!
---
Kaupungit hiljenneet -albumi nyt myynnissä!
"Hallittu tekele ja tuottaa varmasti viihdyttäviä hetkiä popin parissa."
-Noise.fi.
"Yhtye pitää korkealle kurottavat langat komeasti käsissään."
-Desibeli.net.
"Mukava Suomipop-debyytti."
-Rumba.
Albumin löydät myös Spotifysta!
ylex.toiveet@yle.fi
perjantaionnea@sr.se