Tätä kirjoittaessa on hyvin vaikea estää pulssia kohoamasta ja punttia kastumasta. Vasta nyt kun usempi nukkumaton yö on takanapäin, voin edes jotenkin puolueettomasti kirjoittaa vuoden ylivoimaisesti odotetuimmasta tapahtumasta, veteraanit vastaan juniorit gaalaottelusta. Käykääpä jääkaapista hakemassa kylmää juotavaa ja naksuja. Ottakaa hyvä asento ja vasta sitten aloitetaan nautinnollinen tapahtumien kertaaminen.
Edellisestä veteraaniottelusta on kulunut jo pari vuotta ja siinä ottelussa veteraanit kärsivät karvaan tappion junioreille 1-4.Nyt oli uusinnan aika ja lähtökohdat olivat veteraanien kannalta kaikkea muuta kuin loistavat. Veteraanien yhteisikä oli karttunut ainakin 15 vuodella, sikspäkin päälle oli tullut kiloittain outoa massaa ja gepardimainen nopeus oli vaihtunut erilaisten nilkkatukien hidastamaan nilkutukseen. Junioreiden joukkueen piti sitävastoin olla elämänsä iskussa. Kovin porukka koskaan. Ei heikkoa lenkkiä. Pelkkää lihasta. Pyykkilautaa silmänkantamattomiin. Hyökkäys raudanlujaa, puolustus kuin kiinanmuuri ja maalivahti nopea kuin salama...Suuren gaalaottelun hengessä joukkueet koontuivat taistelutantereelle ja voimienmittelö oli valmis alkamaan. Alkuvihellyksen ja lyhyen junnupainostuksen jälkeen veteraanit kampesivat niskan päälle. Pallo liikkui vanhukselta vanhukselle ja juniorit joutuivat outoon tilanteeseen... puolustamaan. Ainoastaan veteraanien kosteahko ruuti, väärin suunnattu tuli ja junioreiden viimeinen lukko, Tommi, estivät avausmaalin syntymisen. Junioreiden hajanaiset hyökkäyskuviot olivat kokeneiden veteraanien tiedossa ja niinpä puolustusrintama toimi moitteettomasti. Eka erä päättyi jakismaisesti 0-0 ja ilmassa oli avausmaalin makua.
Ilmeisesti junnukapteenin piiska oli sivaltanut erätauolla, sillä toiseen erään veteraaneja vastaan tuli ihan toisenlainen joukkue. Muutos oli sen verran kova, että se sekoitti pahasti kokeneiden konkarien peliä. Juniorit vyöryttivät nopeaan tahtiin hyökkäyksiä ja vetskut yrittivät tilkitä puolustukseen syntyviä reikiä. Lopulta rintama petti ja asialla oli kukapa muukaan kuin A-P. Alanurkkaan uponnut Epä-AP-mainen laukaus hämäsi pahan kerran... oliko veto tarkoitettu ylänurkkaan vai pettikö kenties veteraanien tiedustelu? Ensimmäinen "upotus" oli ilmeinen helpotuksen aihe junnuille ja porukan itsevarmuus kasvoi entisestään. Veteraanien hyökkäys oli toisessa erässä hyytynyt lähes kokonaan ja puolustus mureni paikottain. Junnut käyttivät tilaisuuttaan hyväkseen ja jatkoivat pommitusta kohti veteraani-ihmiskilpi Helteen suojelemaa maalia. Seuraava onnistunut isku oli jälleen junioreiden käsialaa. A-P:n veto kimmahti takalaidasta ja Luoto tuikkasi pallon sisään. Toinen erä päättyi veteraanien kannalta tukalasti 0-2. Erätauolla veteraanit kaivoivat esiin talvisodan hengen, joivat hörpyn verta pakista ja napsauttivat mailojen tähtäystä pari pykälää vasemmalle.
Kolmas erä alkoi veteraanien hurmosmaisessa tahdissa. Juniorit joutuivat käyttämään kaikki mahdolliset ulokkeensa estääkeseen veteraanien vyöryn. Jäähyhän siitä seurasi ja junnupahiksena tunnettu A-P passitettiin istumaan. Ylivoimapelissä veteraaneilla meni mailat ristiin, kun junnu-Aleksi murtautui läpi linjojen ja teki alivoimamaalin. Tämä oli ikävä isku päin arpista veteraaninaamaa, mutta onneksi veteraanien "raskas tykistö" pääsi kuittaamaan lähes välittömästi. Akin tarkka isku alanurkkaan aivopelaaja-Harrin syötöstä oli nautinnollista esimakua tulevasta maalijuhlasta. Peli jatkui tasakentin junioripäädyssä. Junnuhyökkääjät jättivät väsyneet pakkinsa oman onnensa nojaan ja se kostautui nopeasti. Veteraani-Kartsan hehtaaripyssy, jonka osumatarkuus luokitellaan aina kymmenissä metreissä, sinkautti ammuksensa poikkeuksellisen lähelle junnumaalia. Vetsku-ori-Jaanu haistoi tämän kuin tuoreen kasan heiniä ja laukkasi maalin kulmalle ohjaamaan pallon oikeaan osoitteeseen. Eikä ori erehdy "juuri" koskaan. Tilanne oli 3-2 junnuille ja orastava hätä alkoi paistaa maitopartojen kasvoilta. Junioririntama oli riekaleina, väsymys painoi jäseniä ja taistelumoraali oli oli kuin venäläisillä talvisodassa. Vyörytys jatkui. Seuraava rankaisia löytyi veteraaniveljekset Lehikoinen-Lehikoinen sektorilta. Harrin tarkka syöttö yhdistettynä Hirvi-Arskan hurmiolaukaukseen sai junnujen polvet veteliksi. Niin täydellinen ylänurkka, että viereisillä kentillä jäätiin kuuntelemaan kuinka nuorukaisten selkärangat napsahtelivat. Nyt suomalainen arpinen korpisoturi tiesi, että kentältä lähdetään junnujen päänahat mailankärjissä. Edes tasapeli ei tullut kysymykseen... Viisi minuttia ennen loppuvihellystä Harri-Janne-Aki yhdistelmä repi junnupuolustuksen riekaleiksi. Armo ei kuulunut veteraanien sanastoon ja niskalaukausmaisella tarkkuudella Aki täydensi veteraanien juhlan iskemällä pallon maaliin. Loppu pelistä kulutettiin tiukassa puolustuksessa junnujen yrittäessä korjata katastrofaalista tulosta kuudella pelaajalla... turhaan.
Kolmannen erän"ruotsalaismaisen" nousun jälkeen lopputulos oli veteraaneille ansaitusti 4-3. Vanhusten kokemus ja kuri veivät selkävoiton juniorien ylivertaiseksi kehutusta tulivoimasta... Ottelun jälkeen veteraanit antoivat haasteen ensi vuodelle "ojentamalla" junnukapteenille legendaarisen vihreän hanskan. Enpä sääli junioripelaajia, joita kapteeni-Lamppu rankaisee kyseisellä välineellä.
Jääköhän hanskasta mitään jäljelle ensi kohtaamiseen? Veteraanit Harri, Pete, Arska ja Niko ottavat voitosta kaiken ilon irti...
ja juniorit selittelevät lopputulosta.
|