Nonniin, nyt kun uusi kausi on hiljalleen alkamassa ja jälleen vuoden vanhemmat Ex-Jakis metusalemit päristelevät rollaattoreineen hallille, on aika vilkaista ajassa taaksepäin ja muistella kauden 2006-2007 huippuhetkiä.
...
...
...
...Niitä ei ollut mitenkään hitosti.

Lyhyesti todettuna, kausi, jonka piti olla todella hyvä, meni päin persettä. Rosteri, joka näytti etukäteen kovemmalta aikoihin, olikin pelkkää paperia ja aika huonolaatuista sellaista. Joukkuepeliä ei oikein saatu missään vaiheessa kulkemaan ja siitä seurannut mailanpuristus oli melko hervotonta. Sarjan aikana satunnaisia hyviä esityksiä seurasi aina mahalasku, monta voittoa menetettiin tasureiksi ja niukoiksi tappioiksi, ja on pakko myöntää, että teimme sen ihan itse, juuri kukaan ei auttanut.

Melkein koko kausi siis keikuttiin putoamisviivalla, kunnes sitten ennen viimeistä neljää ottelua lipsahti Ex-Jakis jo viivan alapuolelle. Nelosdivari alkoi kummitella kulman takana, niin monen vuoden jälkeen... Tilanne oli siis hankala. Neljästä viimeisestä pelistä piti voittaa oikeastaan kaikki, jotta homma olisi varmasti omissa käsissä. Ja sitten se ensimmäinen niistä neljästä hävittiin... yhdestoista hetki meni, kolmosdivarijuna alkoi mennä jo menojaan joukkueen vasta ihmetellessä laiturilla. Mahtava fiilis. Heti perään vastaan asettui sarjajohtaja SSV II, joka oli edellisessä ottelussaan teloittanut porukan, jolle Jakis hävisi. Nuoret ja nopeat pelurit tuntuivat vetävän välillä kahdeksikkoa muiden joukkeiden ympärillä. Ei näyttänyt hyvältä, varsinkin kun rosterista puuttui maalitykki Pekka Parkkali, joka siihen asti oli raahannut etiäpäin ja pitänyt vielä viivan yläpuolella.

Luonnollisesti Jakis upotti takki auki peliin tulleet junnut 8-3. Maalintekovoimaa löytyi lopulta muiltakin, jopa Hirvi-Arska Lehikoinenkin, samalla kun piti SSV:n pikajuoksijat herran nuhteessa, kävi tekemässä alivoimamaalinkin kuin ennen vanhaan konsanaan. Ohuenohut toivonkipinä siis säilyi hengissä mitä epätodennäköisintä vastustajaa vastaan. Viimeiseen turnaukseen lähdettäessä tilanne oli se, että Jakis tarvitsi kuitenkin muiden apua, kaksi voittoa ei välttämättä riittäisi. Ottelut olivat viimeisinä listalla, joten tilanne tiedettäisiin ennen pelejä. Paineita? No eipä juuri. Ja kappas kappas, Ranko oli hävinnyt SSV II:lle ja sitten jäänyt tasapeliin aina niin arvaamattomia Lännenmiehiä vastaan. Kiitokset 11#:lle ja muulle porukalle :) . Se tarkoitti, että kaksi voittoa riittäisi. Ja ne otettiin, tulokset 9-0 ja 12-3 olivat selvät, vastustajat tosin olivat putoajia, mutta silti homma hoidettiin kunnolla ja saunailtaan oli sitten mukava lopulta lähteä...

Kausi siis päättyi hyvin, mutta tyyli ei ollut mairitteleva, joten hiukan pitää petrata tulevalla kaudella. Ongelma oli perinteiseen tapaan maalinteko, varsinkin kun ne "tavanomaiset" maalitykit Parkkalia lukuunottamatta eivät olleet vireessä, tuli peleistä vaikeita. Oma pää pysyi tuttuun tapaan kurissa ja puolustuspäässä moni pelaaja pelasi parhaan kautensa, ainakin tilastojen valossa.

Veteraaniottelussa junnut jälleen voittoon!

Ja sitten asiaan! Kauden tärkein peli toki pelattiin sitten keväämmällä sarjojen jo tauottua. Tänä vuonna veteraanit olivatkin ovelasti päättäneet osallistua veteraanisarjoihin ja sitä kautta hakeneet pelirutiinia junnujen ylivoimaista urheilullisuutta vastaan. Mutta turhuuttahan se taas oli. Junnujen äärimmäinen strateginen nerokkuus paljastui veteraanipelissä, kun koko kauden säästöliekillä pelannut kapteeni Sami "pamppu" Lamppu olikin oivassa vireessä, Parkkalin ja A-P Mannisen säestäessä. Kolmikko takoi kaikki junnumaalit ja jälleen veteraanit joutuivat nöyrtymään kirvelevän tappion edessä.

Junnumaalinteon aloitti heti ensi minuutilla Pekka Parkkali niin tyypillisellä maalillaan noin metrin päästä maalista. Pallo luukulle ja parin sohaisun jälkeen pömpeliin. Kyllähän veteraanien olisi tämä pitänyt tietää...

Toisen maalin täräytti A-P Samin jättösyötöstä. Perusmaali takayläkulmaan, ei siis mitään yllättävää tässäkään, mitä ihmettä veteraanien tiedustelu on puuhannut koko kauden ajan? Tai oikeastaan viimeiset vuodet?

Kun vielä kolmannen pörsän iski sitten Sami ja sekin tuli ah, niiiin old skool kiertovedolla keskeltä alakulmaan, että siinä vaiheessa alkoi kyllä tulla mieleen, että onko dementialääkitys nyt unohtunut joiltakuilta, kun kaikki elämää vanhemmat kikat toimii heitä vastaan? Ei voinut kuin ihmetellä...

Tulos oli siis selviö, lopussa Pekka iski vielä yhden ja veteraanit taisivat saada pari kaappia tehtyä, mutta missään vaiheessa he eivät uhanneet junnujen voittoa. Enemmän peli jätti siis huolestuneen olon pappojen pollan puolesta, kun ei tuo muisti tunnu pelaavan enää. Ikä ei tietenkään tule yksin...

Tuhkaa vähän niskaan...

Voittajat...